Piristävä pyöräretki Ahvenanmaalle kesällä 2020

Piviafamilyn viime kesäinen pyöräretki Ahvenanmaalle oli mitä rentouttavin. Lue blogista reissustamme ja vinkkimme onnistuneeseen pyöräretkeen lasten kanssa.

Piristävä pyöräretki Ahvenanmaalle kesällä 2020

Kevättalven aurinko innosti minua kirjoittamaan blogin perheemme, Pilviafamilyn viime kesäisestä pyöräretkestä Ahvenanmaalle heinäkuussa 2020. Samin ja minun lisäksi retkellä lähtivät lapsemme, jotka olivat silloin 9- , 7-  ja 3 -vuotiaita. Tytöt pyöräilivät omilla pyörillään ja poikamme istui minun takanani pyöräistuimessa. Retki oli monin tavoin onnistunut ja tulevan kesän pyöräretki on jo suunnitteilla.

Pilviafamilyn kova kolmikko.

Idea lähteä pyöräretkellä oli meidän lasten. "Me haluamme lähteä pyöräretkelle" lapset vastasivat yhteen ääneen, kun viime keväänä kysyimme heiltä mitä he halusivat tehdä kesälomallaan. Innostuimme Samin kanssa ajatuksesta, koska pyöräily lasten kanssa oli alkanut sujumaan mukavasti ja olimme kevään mittaan tehneet monta pientä ja kivaa retkeä ympäri Turkua.

Rento aikataulu ja kaunista maisemaa

Tulevan pyöräretkemme kohde oli meille heti selvä. Halusimme Ahvenanmaalle, jonne olimme perheenä tehneet monta ikimuistoista autoreissua. Ahvenanmaan kaunis luonto, ystävälliset ihmiset sekä lyhyet etäisyydet tekivät päätöksestä helpon.

Vanhemmuus on opettanut meille sen, että lasten kanssa ei kannata tehdä liian tiukkoja aikatauluja. Leikkiin ja touhuun pitää myös jäädä riittävästi aikaa. Hetken eri reittivaihtoehtoja mietittyämme päätimme lähteä kiertämään Saariston rengastien pohjoista reittiä Turusta Kustaviin ja sieltä eteenpäin saaristolautoilla saaresta saareen, niin pitkälle kuin hyvältä tuntui.

Matkamme alkoi pyöräillen kotoa Itäinen Pitkäkadulta Turun Linja-auto asemalle, josta otimme bussin Kustaviin. Samin öinen painajainen, että matkamme alkaisi vesisateessa toteutui, mutta selvisimme siitä. Kyseessä oli onneksi vain pieni kesäsade.

Vartsalan lautalla Kustavista Vuosnaisiin oli sää vielä hieman sateinen, mutta se ei haitannut.

Kustavin keskustasta pyöräilimme Vuosnaisten satamaan, josta autolautta m/s Viggen vei meidät Ahvenanmaalle Åvaan. Pyöräilimme Åvasta Brändöhön, jossa nukuimme ensimmäisen yön teltassamme Saaristohotelli Gullvivanin pihalla. Seuraavana päivänä retkemme jatkui kauniin Torsholman läpi saaren etelä kärkeen, josta saaristolautta m/s Alfågeln vei meidät Kumlingeen. Etenkin Torsholmassa pyöräileminen oli suuri nautinto, koska pyörätie kulki koko ajan kauniin veden äärellä, raikas meri tuuli puhalsi ja maisemat olivat mitä mahtavimmat.

Helmi ja Kerttu nauttivat auringosta ja Torsholman tienreunoilla kasvavista kauniista kesäkukista.

Kumlingessä päätimme yöpyä kaksi yötä ja löysimme hyvän paikan teltallemme Kumlingen Mökkien maastosta. Tuntui hyvältä viettää kaksi yötä samassa paikassa, joka antoi aikaa levolle ja leikille. Teimme kuitenkin välipäivällämme pienen päiväretken Sottungaan, jossa lasten entisellä päiväkotitädille oli kesämökki.

Autolautolilla oli kiva ihailla merta ja ohi purjehtivia purjeveneitä.

Kumligestä päätimme lähteä kotiinpäin samaa reittiä, jonka olimme tulleet. Brändössä yövyimme samassa tutussa paikassa, jossa pääsimme myös saunomaan. Matkan aikana ainoa aikataulullisesti tiukka hetki oli, kun paluumatkallamme meidän piti Vuosnaisten satamasta tunnissa ehtiä pyöräilemään Kustavin keskustaan, jotta ehtisimme linja-autoon. Mutta onneksi nuorinkin pyöräilijämme jaksoi kaikki Kustavin haastavat ylämäet hienosti, ehdimme linja-autoon ja pääsimme illaksi omiin sänkyihimme nukkumaan. Matkamme kesti viisi päivää.

Kaikki tieto mitä netistä löysimme ruokapaikoista ja campingalueista ei pitänyt paikkaansa, jotkin paikat olivat kiinni erityisesti koronan takia. Mutta se ei haitannut, koska kaikki tarvittavat tiedot saimme kyläkauppojen ystävälliseltä henkilökunnalta sekä ihanilta ihmisiltä, joita matkan aikana tapasimme. Opimme myös tarkkaan tarkistamaan kauppojen aukioloajat, koska saariston pienet kyläkaupat saattoivat mennä iltaisin kiinni klo 17 ja olla sunnuntaina auki ehkä muutaman tunnin, jos sitäkään.

Perinteistä hernekeittoa ja Ålandsbagarnin ruissämpylää.

Telttaa, saapasta ja sapuskaa

Hankimme retkeämme varten laadukkaan teltan ja olimme telttaan todella tyytyväisiä. Marmotin teltta oli helppo pystyttää ja purkaa, ilma teltassa pysy koko ajan hyvänä ja varusteille löytyi teltasta oma tila. Ennen matkaa hankimme myös kaikille makuupussit ja makuualustat sekä pyörälaukkuja. Meillä oli ennestään pyöräkärry, jota Sami veti perässään ja jossa suurin osa tavaroistamme oli.

Teltan pystytys oli aina Samin ja lasten vastuulla.

Matkamme osui kesän ehkä jopa ainoaan hieman sateiseen ja viileeseen viikkoon. Oli onni, että otimme mukaan Ruskovilla villa-alusasut, pipot ja sormikkaat, koska kaikkia tarvittiin, lämmittämään kylminä öinä sekä tuulisina päivinä.

Päätimme, että seuraavaa pyöräretkeä varten hankkisimme kaikille vedenpitävät kuorivaatteet sekä erityisesti meille aikuisille vedenpitävät jalkineet, jotta paljon tilaa vieviä sadevaatteita ja kumisaappaita ei olisi niin paljon. Olimme myös ottaneet matkaan mukaan turhan paljon vaihtovaatteita.

Meillä oli mukana trangia. Päivän toisen lämpimän aterian teimme aina itse ja toisen söimme ravintolassa. Oli luksusta, että aamupalat järjestyivät aina yöpymispaikoillamme, mutta iltapalan valmistimme teltallamme. Meillä oli varmuuden vuoksi jotakin ruoka-aineita mukana kotoa, mutta pääasiassa ostimme raaka-aineet saarien kaupoista. Eväitä ei voinut minun repussa olla liikaa. Rusinat, keksit ja mehut auttoivat meitä jaksamaan.

Ihana metsäaukio Åvan saarelle.

Rentouttava matka

Moni kysyi matkamme jälkeen, kuinka monta kilometriä pyöräilimme? Juttelimme tästä Samin kanssa jo matkan aikana, että on ihanaa miten lasten kanssa suorittaminen unohtuu kokonaan. Ei lapset miettineet kuinka monta kilometriä he olivat pyöräilleet, kuinka paljon aikaa matkoihin kului, mikä oli meidän keskivauhti taikka kuinka monta kaloria poltimme. Lapset nauttivat matkanteosta, joka onneksi myös tarttui meihin vanhempiin. Ihailimme maisemia, pidimme miljoonia eväspysähdyksiä ja jos esimerkiksi jokin kallio näytti siltä, että siihen oli pakko päästä kiipeilemään niin, niin me myös teimme. Kun unohdimme kaiken suorittamisen oli matkalla aivan valtavan rentouttava vaikutus.

Antonkin halusi kokeilla, uskaltaako yhtä korkealle kuin siskonsa.

Matkaan lähtiessä meillä oli vain alustava suunnitelma reissustamme. Tästä syystä "jouduimme" taikka ennenminkin saimme, joka päivä käyttää aikaa sen suunnittelemiseen, missä (ja mitä) syömme ja nukumme. Tarkkailimme autolauttojen aikatauluja ja lähdimme aina ajoissa liikkeelle satamia kohti, jotta meille ei tulisi kiirettä missään vaiheessa. Satamissa oli sitä paitsi kiva odotella autolauttaa, syödä eväitä ja leikkiä. Kun aikaa kului ihan elämän perusasioihin, unohtui kaikki turha ja toissijaiset asiat. Silläkin oli ihanan rentouttava vaikutus.

Yllätymmeikö siitä miten hienosti matka sujui? Kyllä! Lasten reipas asenne oli ihan parasta. He eivät lannistuneet, vaikka välillä oli pakko pukea sadevaatteet päälle. He nauttivat pyöräilystä , trangialla tehdystä ruoasta ja teltassa vieri vieren nukutuista öistä. Ja kun lapsilla oli hyvä olla, niin oli meillä vanhemmillakin.  

Sami lohduttaa Kerttua, joka vahingossa kaatui pyörällä, muttei onneksi loukannut.

Viisi vinkkiä onnistuneeseen pyöräreissuun Ahvenanmaalle lasten kanssa

  1. Laadukas teltta. Laadukkaassa teltassa teltan sisäilma pysyy raikkaana, jolloin siellä on hyvä nukkua. Teltta on helppo pystyttää ja purkaa ja sen suojaan saa kaikki tavarat yön ajaksi.
  2. Rento aikataulu. Matkaa on mukavampi tehdä kun ei ole liikaa tiukkia aikatauluja, joita seurata. Leikille tulee löytyä aikaa.
  3. Riittävästi eväitä ja juotavaa. Voiko eväitä olla liikaa? Ei voi.
  4. Monenlaista vaatetta mukaan. Sää saaristossa saattaa olla kesälläkin yllättävän viileä, joten matkaan kannattaa ottaa myös villaisia, ohuita vaatteita kuten pipoa, sormikkaita ja alusasuja.
  5. Jos et tiedä, kysy neuvoa. Saaristossa asuu ihania, auttavaisia ja sosiaalisia ihmisiä, jolta aina voi kysyä apua ja neuvoja.
Voiko rennommin matkaa ottaa!